Tutortoiminnan vuosi 2021-2022
Moikka täällä lyskan tutorit! Olemme päässeet olemaan monissa erilaisissa tapahtumissa, tempauksissa ja toiminnassa mukana kuluneen vuoden aikana. On ollut aivan huippua päästä olemaan apuna ja tukena uusille lukiolaisille sekä lukio-opintoja harkitseville yseille.
Kouluvuotemme alkoi 11.8. uusien ykkösten vastaan ottamisella ja heidän tutustuttamisella koulun käytänteisiin. Ilmassa oli havaittavissa reippaasti jännitystä niin tutoreiden kuin uusien opiskelijoidenkin osalta. Ykkösille tuo kyseinen päivä oli askel johonkin aivan uuteen ja me tutorit olimme ilomielin avustamassa heitä.
Alkusyksyn aikana olimme paljon tekemisissä ykkösten kanssa ja pääsimme toteuttamaan heidän ryhmäyttämistä oppituntien aikana. Syksyn aikana osallistuimme ykkösten vanhempainiltoihin ja kerroimme uusien opiskelijoiden vanhemmille lukio-opinnoista. Jaoimme vanhemmille omia kokemuksiamme, vastailimme heidän kysymyksiin ja toimme esille tärkeimpiä muistettavia asioita opintoihin liittyen. Oli ihanaa, kun koronasta huolimatta pystyimme pitämään vanhempainillat paikan päällä.
Talven aikana vierailimme Savonlinnan alueen peruskouluissa kertomassa yseille lukio-opinnoista ja etenkin lyskalla opiskelusta. Saimme antaa vinkkejä ja jakaa omia kokemuksiamme lukiossa opiskeluun liittyen. Koimme, että yseille on tärkeää luoda konkreettinen kuva lukio-opinnoista ja siitä mitä lukio-opinnot oikeasti vaativat ja antavat, jotta he saisivat varmuutta vaativaan päätöksentekoon yhteishakujen lähestyessä. Taisimme onnistua, sillä yhden vierailun jälkeen eräs ysiluokkalainen totesi ettei varmasti lähde lukioon, toinen puolestaan kertoi että lukio kuulostaa entistä enemmän hänelle sopivalta vaihtoehdolta.
Keväällä 1.2. järjestetty Lyseo tutuksi -ilta jouduttiin valitettavasti pitämään etänä. Illan aikana tutorit pääsivät etäyhteyden kautta jakamaan omia kokemuksia lukiosta ja täällä opiskelusta. Samalla viikolla tutorit valtasivat koulumme Instagram-tilin, jonne kerroimme kokemuksia ja faktoja muun muassa hyppytunneista, vanhojentansseista, pitkistä koulumatkoista ja koejärjestelyistä. Ysiluokkalaiset pääsivät osallistumaan Lyseo tutuksi -iltaan ja seuraamaan Instagramin kautta millaista lukiossa opiskelu oikeasti on.




Tutorien lukukausi päättyi uusien tutoreiden valintaan ja heidän koulutuskertaan. Kokonaisuudessaan kulunut vuosi on ollut aivan mahtava! Olemme saaneet tutustua hurjaan määrään uusia ihmisiä ja päässeet olemaan niin sanotusti lukio-opintojen asiantuntijoita. Odotamme innolla mitä ensi vuosi tuo tullessaan ja kuinka mahtaviin tyyppeihin pääsemmekään tutustumaan.
Lopuksi haluaisimme kiittää meidän muita tutoreita kuluneesta vuodesta, olette kaikki ihan huippuja ja mahtavia persoonia! Ja erityinen kiitos Sara-opolle, ilman sinua tutorointi ei olisi läheskään yhtä ihanaa ja erityistä <3
Eveliina Kaltiainen LL20c ja Jonna Kosonen LL20a
