Savonlinnan lyseon lukion opiskelijakunta 2021-2022
Lukuvuonna 2021-22 opiskelijakunnan tavoitteena oli pitää yllä Lyseon lukion yhteishenkeä järjestämällä mahdollisuuksien mukaan koko koulun yhteisiä tapahtumia. Työnkuvaamme on tänä vuonna kuulunut muun muassa mielipiteiden antaminen koulumme opiskelijoita koskevissa päätöksissä esimerkiksi lukuvuoden 2022-2023 työaikoihin. Lisäksi olemme osallistuneet opettajainkokouksiin ja pyrkineet kehittämään koulumme toimintaa yhteistyössä opettajien ja muun henkilökunnan kanssa.
Alkusyksyn koronarajoitukset toivat hieman haasteita erilaisten tapahtumien suhteen, mutta hallitus pystyi siitä huolimatta kokoontumaan noin kerran kuukaudessa. Syksyllä hallitukseen liittyi uusia jäseniä, joista kaikki pääsivät toimintaan mukaan ilman äänestystä vähäisten hakemusten vuoksi. Syksyllä toiminnassamme aloittivat uusina jäseninä Senni Turtiainen, Liisa Metsälä, Luca Leinonen, Henriikka Hassinen, Tuomas Heikkinen, sekä Katariina Hara. Myöhemmin toiminnasta erosivat Katariina Hara sekä Tuomas Heikkinen. Saimme kuitenkin keväällä 2022 uusia jäseniä hallitukseen, kun Siiri Sillanpää ja Kerttu Partanen tulivat mukaan toimintaamme.
Kakkosvuoden opiskelijoista uudeksi puheenjohtajaksi valikoitui Melisa Lehtinen, varapuheenjohtajaksi Joona Asikainen, sihteeriksi Kata Räsänen, mediavastaavaksi Antti Sairanen ja rahastonhoitajaksi Simeon Mutikainen. Perusjäseninä säilyivät Kia Kiiveri, Rigori Purmonen ja Maiju Tolvanen. Myös vastuuopettajan toiminut Virpi Loikkanen jäi toiminnasta hetkeksi pois, jolloin sijaisena helmikuun loppuun asti toimi Henna-Mari Pelvo.
Perinteistä ykkösteniltaa eikä halloween-tapahtumaa voitu järjestää syksyn koronarajoitusten vuoksi. Koululla pidettiin kuitenkin uusille ykkösille hyvinvointipäivä, jossa opiskelijakunnan hallitus kertoi omasta toiminnastaan. Yleiskokous jouduttiin pitämään Meetin välityksellä luokkiin. Myöhemmin syksystä pystyimme järjestämään normaalisti toimintaa koko koululle, jolloin pidimme Black&White -teemaisen tapahtuman. Lyseon joulunavauksessa oli opiskelijakunnan vetämää ohjelmaa. Wanhojen tanssit saatiin tänä vuonna järjestettyä helmikuussa normaalisti. Opiskelijakunta järjesti tanssijoille omakustanteisen ruokailun sekä teki opettajille kutsut tansseihin. Tanssien jälkeen opiskelijakunta järjesti onnistuneet wanhojen jatkot. Hallitus tuki abien penkkareihin liittyvää toimintaa rahallisesti.
Kevään aikana pystyimme järjestämään koululla tapahtumia ja tempauksia lähes normaalisti. Keväällä pidettiin muun muassa vapun kunniaksi sima- ja munkkitarjoilu, ystävänpäiväseinä sekä yhdessä liikuntatutorien kanssa pääsiäistempaus, jossa palkintona oli suklaamunia. Kokouksissa päätettiin myös koko koulun yhteisistä teemapäivistä, joita pidettiin pitkin kevättä kuukauden ensimmäisenä perjantaina. Teemaksi valikoitui esimerkiksi pyjamapäivä. Kevään loppupuolella osallistuimme ympäristöviikon järjestämiseen yhdessä opettajien kanssa ja pidimme koulujen loppumisen kunniaksi School’s out -tapahtuman.
Tämän hetken Ukrainan kriisin vuoksi opiskelijakunta halusi tehdä oman osuutensa Ukrainan auttamiseksi. Koulumme osallistui Korso valittaa -ryhmän Rauhankyyhky-haasteeseen ripustamalla seinälle oman rauhankyyhkyjulisteen, johon jokaisella opiskelijalla oli mahdollisuus painaa oma kädenjälki Ukrainan lipun väreissä. (https://sites.google.com/view/korsovalittaa/rauhankyyhky-haaste) Tämän lisäksi päätimme tukea rahallisesti Ukrainaa lahjoittamalla Punaiselle ristille 500 euroa opiskelijakunnan hallituksen tililtä.
Hallituksen rahatilanne on pysynyt ennallaan ja kaikki kulut ollaan pystytty kattamaan. Opiskelijakunnan hallituksella ei enää ole käytössä pankkitiliä, vaan rahat on siirretty käteisenä holviin.
Hyvää kesää toivottavat hallituksen puolesta Kata Räsänen ja Melisa Lehtinen!

Koulun väki sai jättää jälkensä rauhankyyhkyjulisteeseen