Mitä hyvää lukio-opiskelussa on ollut?
omaa vapautta, ei ‘vahdita’ niin paljon kuin peruskoulussa
Hyvät tilat
Yhdessä jaksossa on yleensä 2-3 lukuainetta. Se on hyvä asia, koska voi keskittyä niihin eikä ole 10 muuta lukuainetta samaan aikaan.
Olen saanut paljon uusia ystäviä ja pidän luokattomuudesta ja siitä miten paljon saa itse vaikuttaa mm. lukujärjestyksiin.
Olen pystynyt vaikuttamaan opiskeluihini hyvin itse
Luokattomuus, jotkut rauhalliset opiskeluryhmät
No olen saanut uusia kavereita ja uusia oppiaineitakin on tullut. Lukio opiskelu on paljon monipuolisempaa myös.
Hyvät tilat ja se että on luokaton lukio. Kouluruokakin on hyvää
Olen saanut paljon hyvää ja sivistävää tietoa ammattikouluun verrattuna.
hyvää opetusta ja hyvää ruokaa
on saanut uusia ystäviä sekä tapahtumat kivoja, opiskelu monipuolista ja hyvät valmiudet jatko-opiskeluun
Parempi ilmapiiri, kuin peruskoulussa.
Mukavat ihmiset, koulu on siisti ja hieno
Yleissivistävää ja monipuolista.
oma aloitteisuus, rauhallisuus, ei niin paljon stressiä (ainakaan vielä, koeviikot vaikuttaneet asiaan)
On aivan erilaista kun peruskoulussa
Saanut uusia hyviä kavereita.
Paljon yleissivistystä
Yleissivistävää.
Kaikki
Mennään hyvää tahtia eteenpäin ja saa itse vaikuttaa paljon.
Mukavampi oppimisympäristö verrattuna peruskouluun
Vaihtelua yläasteeseen.
Opetus on ollut monipuolista ja on otettu hyvin vastaan.
lukio-opiskelu on kivempaa, koska lukio on tavallaan rennompi kuin peruskoulu. lukio-opintoihin voi vaikuttaa paljon enemmän itse, että mitä haluaa opiskella enemmän ja mitä ei.
Se kuinka hyvin opettajat opettavat ja selittävät asiat.
Luokattomuus, yksilöllinen eteneminen, koeviikot, eri tunneilla eri ihmiset, mahdollisuus ottaa aikuislukiolta kursseja
Saa ottaa itse vastuuta opiskelustaan, vaihtelua yläasteeseen, haastavaa, mutta kivaa
koeviikot ja jaksojärjestelmä ovat toimivia, olen saanut uusia kavereita, omista opiskeluistaan saa päättää itse, mutta apua saa, jos sitä tarvitsee, hyvät ruuat ja kahvilan palvelut
Lukiossa on jollakin tapaa vähän vapaampaa.
Loogisuus. Kaikki menee järjestyksessä.
Se on monipuolista.
Olen saanut paljon uusia kavereita ja oppinut myös paljon uusia asioita eri oppiaineissa.
Kivoja oppilaita ja opettajia.
koeviikko on mielestäni parempi kuin kokeita hajautestusti niinkuin yläasteella.
Kaikki
Saa valita vapaammin, mitä haluaa opiskella ja kenen opetuksessa.
Opiskelu on vapaampaa ja rennompaa kuin peruskoulussa. Kanssa opiskelijoitakin kiinnostaa opiskeleminen.
Monipuolisuus.
Saa vaikuttaa tosi paljon itse siihen mitä opiskelee ja missä kurssissa, joka tunnilla vaihtuu ihmiset, joten on saanut paljon uusia kavereita ja lukio-opiskelu on ollut tosi mukavaa mutta välillä haastavaa.
Tykkään koeviikoista, vaikka stressaankin niitä aika lailla. Kuitenkin se on hyvä, ettei kokeet ole tavallisen koulupäivän ohessa. Olisi raskasta esim. tehdä läksyjä samalla kun pitäisi kokeeseenkin lukea yms….
Melkein kaikki
Erilaista kuin ylä-asteella
Lyseo on siisti ja sellainen mukavan oloinen paikka. Ihan hyvin olen viihtynyt ja saanut uusia kavereita. Opettajat vaikuttavat ihan mukavilta ja samoin muu henkilökunta.
saa opiskella omatoimisesti. ja kaikkea muuta hyvää.
olen oppinut uusia asioita
Lukio on nykyaikainen ja siisti. Ympäristö on parasta.
opiskelutahti on hyvä, koeviikot ovat helpot ja kursseista saa paljon irti
Olen saanut uutta tietoa.
Lukio-opiskeluissa hyvää on ollut koeviikot sekä se että saa itse tehdä oman lukujärjestyksen.
“Vapaampi” meininki kuin peruskoulussa.
Saa itse vaikuttaa opiskelujensa etenemiseen ja lukujärjestyksiin. Kun tahti opiskeltaessa on kova, niin oppii paljon uutta ja mielenkiintoista. On myös hyvä, että tietyssä jaksossa on vai vähän eri oppiaineita, että saa perehtyä niihin kyseenomaisiin asioihin sitten täysillä.
Koeviikko
Opetus on monipuolista.
Ilmapiiri on mukava, opettajat ammattitaitoisia ja henkilökunta ystävällinen.
Lukiossa on paljon mukavia ihmisiä, ja on mukavaa että, on luokaton lukio ja ihmiset vaihtuvat joka tunnilla. Lukio ei ole tuntunut liian raskaalta ja opinnot ovat sujuneet hyvin.
vapaaehtoista
Omatoimista, yleissivistävää ja hauskaa.
Pystyy valitsemaan sellaisia kursseja, joissa on sellaisia opettajia joiden opetuksia ymmärtää parhaiten. Saa tukiopetusta aina tarvittaessa.
Jotkut opettajat ovat “humoristisia”, joka tekee opiskelusta paljon mukavampaa.
Joustavuus lukujärjestyksien suhteen ja koeviikot.
Ei liian haastavaa.
Lukio-opiskelu on yleissivistävää ja koeviikot on hyvä juttu!
Opetus on kiinnostavaa, koska olen itse sen valinnut
ruoka
on oppinut
hyvä ilmapiiri
vapaus
Olen saanut paljon uusia ystäviä. Vaikka ei tunne opettajia ennestään, niin suurin osa on osoittautunut mukaviksi ja hyviksi opettajiksi.
kaikki
En osaa sanoa.
Olen oppinut uutta ja olen oppinut uuden opiskelu tavan.
Olen saanut paljon hyviä ystäviä.
hyvää on ollut padien käyttö
Koeviikot on olleet ihan hyvä järjestely, vaikka yksi niitä vasta takana onkin.
koeviikko on ihan mukava, nii ei oo kokeita miten sattuu
Monipuolisuus
mukavat ihmiset ja mukava ilmapiiri, kaikki ovat toisilleen mukavia toisin kuin edellisessä koulussani.
Oppinut uusia asioita.
Se on ollut monipuolista
Haastavuus. Useita kavereita
Olen oppinut uusia asioita.
Saa itse vaikuttaa mitä haluaa opiskella ja kuinka paljon. Mielestäni koeviikko on hyvä juttu, joka jaksottaa koulun käyntiä hyvin.
Olen saanut uusia hyviä ystäviä lukion aikana ja olen oppinut todella paljon uutta
Monipuolisuus
vaikka on ollut jossain asioissa vaikeaa saa aina apua ja onhan niitä helppojakin juttuja ollut
Ruoka ja opetus.
Hyvät opettajat ja apua saa tarvittaessa.
hyppytunnit ja pitkä ruokatauot
kun opiskelu on enemmän itse opiskelua eikä ole niin tarkkoja sääntöjä kun ylä asteella.
on saanut uusia tuttavia ja tärkeää uutta tietoa
On oppinut uutta
En tiiä.
se on vapaata ja saa valita niitä aineita mitkä kiinnostavat
Opiskelu on melko vapaa muotoista, eikä joka asiasta niuhoteta. Mielestäni on hyvä, että on omalla vastuulla tekeekö hommat ja lukeeko kokeisiin. Omaan nilkkaahan se kolahtaa, jos arvosanatkaan eivät ole mieluisia. Lisäksi ei aiheuta pakonomaista opiskelua, kun opettajat eivät ole raivoamassa miksi taas ei ole läksyjä tehty. Itse tosin teen lähen aina läksyt, paitsi jos en oikeasti jotakin tehtävää onnistu tekemään. Lukio on ihan erilainen opiskelupaikka kuin peruskoulu. Itse viihdyn lukiossa enemmän.
Hyvät opettajat, riittävät tilat
Olen oppinut paljon uutta ja tutustunut uusiin ihmisiin.
Monipuolisuus
olen oppinut paljon uusia asioita.
Kaikki ovat todella mukavia.
Savonlinnan lyseon lukioEnsimmäisen vuosikurssin tulokysely 2013-201426.11.2013