Kuinka kehittäisin lukiotani oppilaitoksena?
työrauhaa ylläpidettäisi enemmän, kovaääniseen jutteluun puututtaisi yms.
En tiedä
Enemmän voisi kerrata asioita, eikä mennä niin nopeasti eteenpäin.
En tiedä
En varmaan mitenkään.
Uudistaisin luokkahuoneita ja ruokalaa.
Parantaisin joidenkin opettajien opetustapaa ja hieman pienemmät opetusryhmät
Antamalla palautetta.
en osaa sanoa.
en tiedä
Ei ole mitään ideoita.
En mitenkään.
En osaa sanoa
Lyhemmät tauot ja opetus tiiviimpää.
Parempi työrauha
Enemmän sähköisiä tehtäviä
En keksi mitään.
Ryhmät voisivat olla pienempiä
en osaa sanoo
Jotkut oppilaat eivät pysy kovassa opiskelu vauhdissa mukana joten mielestäni mahdollisuutta pitkittää lukio opintoja pitäisi tuoda enemmän esille.
Enemmän ja tasapuolisesti mahdollisuus varita eri opettajia (aineisiin, joissa ei oli valinnanvaraa, lisää opettajia ja joissain aineissa olisi valinnanvaraa, mutta tietty opettaja opettaa suurimmaksi osaksi).
Panostusta oppilashuoltoon, oppilaita kohdeltaisiin yksilöinä, tarjottaisiin enemmän apua ja tukea, oppilaita kannustettaisiin enemmän
koulun ja ryhmien yhteishenkeä olisi hyvä parantaa
kehittäisin kaikkia Suomen lukioita muokkaamalla pakollisten kurssien listaa
En mitenkään.
Haluaisin että luokassa olisi työrauha.
En nyt keksi mitään parannettavaa.
Ei tule nyt mitään mieleen.
En tiedä.
aamutauko voisi olla pitempi kuin 10 min että kerkeäisi käymään kahvilla.
Enemmän mahdollisuuksia opiskella valinnaisia aineita
Kurssien oppisisällöt saisivat olla kohtuullisempia joissakin aineissa, että asiat kerettäisiin käydä hyvin yhden jakson aikana.
Suurin osa opettajista ovat vanhoja ja ajasta jäljessä olevia.
En osaa sanoa.
en tiedä
-Nykyaikaisempia välineitä yms. -jos kurssilla ei keretä käymään koko kirjaa läpi, olisi mielestäni oikeudenmukaista ettei niitä asioita kysyttäisi kokeessa.
Pienemmät opiskelija ryhmät, jotta opiskelu olisi helpompaa.
No, ihan hyvä näin. Tietysti ainahan voi remontoida ja parantaam viihtyvyyttä, mutta mielestäni tämä on ihan hyvä kuntoinen ja viihtyisä jo näinkin ollen.
en tiedä
Nykyaikaisempia opettajia. Liian vanhoja sääntöjä ja käytäntöjä.
jotkut opettajat olettavat yläasteella opitun tiedon olevan päässä täydellisesti eivätkä avaa aiheita tunneilla tarpeeksi, jotta aiheita olisi helppo ymmärtää
Luokallinen lukio olisi kiva.
Ei tule mitään sellaista mieleen, jonka voisi toteuttaa.
Luokista ja käytäviltä vanhanmalliset kuvaputkitelevisiot pois.
Kaikki kurssit eivät toteudu, kuten tänä vuonna jatkava venäjä. Se olisi hyvä, että kaikki kurssit, joille olisi edes vähän haluajia, toteutuisi ja näin annettaisiin opiskelijoille mahdollisuus saada tietoa ja taitoa kyseenomaisesta aineesta.
En keksi parannettavaa
Kurssit ovat melko laajoja, eikä kaikkea välttämättä keretä käydä tunneilla.
Jakson aikana kerettäisiin käydä kaikki tärkeät asiat eikä loppu jää itseopiskeltavaksi.
aamutunnit pois
Ei tule nyt mitään mieleen.
Tietokoneluokkia voisi olla kaksi, koska oppilaita on kumminkin aika paljon.
En tiedä.
en tiedä
uusia laitteita luokkiin
enemmän videoita
vaihtamalla joitakin opettajia
En mitenkään.
en osaa sanoa
En osaa sanoa.
Vähentäisin esim. iPadien käyttöä
Liikuntatunnit ainakin ovat todella ahdistavia, koska pojat ja tytöt ovat samoilla tunneilla. Olisi hyvä, jos koeviikkoja helpotettaisiin pitämällä pari pikkutestiä kurssin aikana, jolloin aivan kaikkea ei tarvitsisi kysyä kokeessa.
hmm en osaa sanoa.
En tällä hetkellä mitenkään
Ammattitaitoisempia opettajia
Ei tule mieleen.
En osaa sanoa
kirjastoa pitäisi uudistaa
en tiedä miten sitä voisi parantaa
ei ole minusta mitään ihmmeellistä kehitettävää
En mitenkään
nuorempia opettajia
Mielestäni opettajat saisivat olla kannustavampia. Usein kuulee vain uhkailua epäonnistumisissa, että miten meinasit yo-kokeissa pärjätä. Sellainen ei mielestäni yhtään vaikuta kannustavasti opiskelijan itsetuntoon ja motivaatioon. Kaikki tekevät virheitä, ja aina ei voi onnistua. Tsemppaaminen tuntuu paljon mukavemmalta kuin nuhtelut.
Entiedä
enemmän taukoja
parempi yhteishenki
En tiedä
Savonlinnan lyseon lukioEnsimmäisen vuosikurssin tulokysely 2013-201426.11.2013