Mitä hyvää opiskelussa lukiossani on ollut?
Olen tykännyt lukiomme koosta, ryhmistä on aina löytynyt kavereita ja uusiakin on löytynyt. Keskuudessamme vallitsee hyvä yhteishenki ja kaikki tiedämme toisemme ainakin jollain tasolla.
Kaikki tulee toimeen muitten kanssa, yläaste pelleilyt on jääneet selvästi pois täi menneet amikseen. Ihan Jees/5 suosittelen
Saa lisää aikaa miettiä
Lukio on kasvattanut henkisesti moneen suuntaan. Nyt on paljon valmistautuneempi olo tulevaisuutta varten.
Mukaviin opettajiin kehittyy paremmat kommunikointi välit ja asioista on helpompi keskustella, kuin esimerkiksi ensimmäisenä vuonna. Ilmapiiri ja keittäjät rentoutuu päivä päivältä. Luokissa on ihan hyvä ilmapiiri usein ja oettajat saa aika hyvin kontrollin oppilaisiin niin ryörauha säilyy.
Opojen antama kannustus opintoihin. Erityisesti kielten opettajien opetus.
Lukio on mielestäni kattava yleissivistävä “koulutus”. Lukio on ollut minulle hyvä tie päästä eteenpäin opinnoissani. Se on auttanut kartoittamaan tulevaa opintopolkuani ja lukion ansiosta olen myös löytänyt itseäni kiinnostavan alan.
Kannustus opiskeluun
Osa opettajista luo hyvää ilmapiiriä ja motivoi opiskelemaan.
Koeviikot..
Opetuksen laatu, opettajat, muut opiskelijat
Pystyy suunnitelemaan omaa lukujärjestystä ja Seija on ollut aina auttamassa. Olen saanut hyvää opetusta.
Erittäin hyvä yhteishenki, kouluun on mukava tulla.
Kurssit mielenkiintoisia, kertauskurssit hyödyllisiä.
Opettajat osaavat asiansa ja ovat mukavia, koeviikot olivat tosi kivoja ensimmäisellä ja toisella luokalla. Samoin se, ettei opintoja tarvinnut tehdä sähköisesti oli ihanaa. Onneksi emme hirveästi käyttäneet iPadeja, tavalliset tietokoneet ovat parempia koulutyöskentelyyn. Pidin monipuolisesta kurssivalikoimasta ja koulun laboratoriosta.
opiskelu on ollut tehokasta
Opettajat ovat mukavia ja ilmapiiri on mukava.
Olen saanut varmuutta luokn edessä esiintymiseen niiden lukuisten esitelmien myötä.
Opettajat ovat olleet tosi kannustavia! Se on ollut hyvin tärkeää koko lukioajan. Koeviikot ovat olleet todella hyödyllisiä ja niitä kaipaisin takaisin.
Monipuolisuus
Osaavat ja kannustavat opettajat
omien valintojen muokattavuus
valinnanvaraa kursseissa, luokattomuus, hyvä yhteishenki, monipuolinen kielten opetus!!, tapahtumat, opintomatka
opetus on ollut hyvää ja koulu on muutenkin viihtyisä
Opettajat ovat osanneet asiansa ja yhteishenki on ollut loistava
Hyvät opettajat ja motivoiva opetus.
Koeviikot
Yleisesti opetus
Ryhmähenki
Olen oppinut paljon kaikkea uutta ja opettajat ovat olleet mahtavia. Meidän ikäryhmä on ollut todella hyvä ja yhtenäinen.
Luokattomuus ja laaja kurssitarjonta, sekä ammattitaitoiset opettajat, hyvät ruokala ja kahviopalvelut
Olen oppinut paljon uutta ja kehittynyt opiskelijana
Paljon kavereita ja hyviä opettajia.
Uuden oppiminen
Joiltain opettajolta on saanut hyvää opetusta ja he ovat olleet mukavia ja silloin myös kannustavia.
monipuolisuus
Kaikki tuntevat toisensa, opettajiin voi olla yhteydessä, jos on jotain kysyttävää. Opettajille ja henkilökunnalle voi puhua avoimesti.
Olen nykyään paljon avoimempi ja olen oppinut paljon hyödyllistä.
Luokattomuus
Mukavat opettajat, viihtyisä uudenaikainen lukio, hyvällä paikalla keskustassa, lukiossa ihan hyvä ilmapiiri ja tänne on kiva tulla päivä toisen jälkeen.
Opettajat ovat erittäin mukavia ja henki on hyvä. Tilat ovat todella käytännölliset ja modernit.
Opintojen tasaisuus, ettei tule liian kiire koulun kanssa
yleissivistys ja jatkokoulutus valmius
Opettajat, joita on helppo lähestyä
–
Opettajien ja oppilaiden väliset hyvät suhteet, kuin myös muuhunkin koulun henkilökuntaan.
Lähellä kotia.
–
–
Olen oppinut uusia asioita tottakai ja kirjoittamaan oikealla tavalla esim. esseen tai tekstitaidon vastauksia
Se, että pääsee itse vaikuttamaan niin paljon omiin opintoihin ja valitsemaan melko vapaasti kursseja. Lukio ei tunnu ‘pakkopullalta’, kuten peruskoulu tuntui (näkyy myös arvosanoissa).
Keittiön henkilökunta on mukavaa ja suurin osa opettajista myös kannustavia ja mukavia. Olen myös saanut paljon eväitä tulevaisuuteen ja jatko-opiskeluun. Opon ansiosta jatko-opiskelupaikkakin löytyi koska koulussamme vieraili niin monien eri alojen opiskelijoita kertomassa omasta opiskelupaikastaan.
melkein kaikki opetukseen liitty
hyvät opiskelu menetelmät.
Se on lisännyt yleistietoani ja olen saanut hyödyllisiä tietoja ja taitoja aineista, jotka kiinnostavat minua.
Mahdollisuus monipuoliseen opiskeluun ja tarvittavaan lisätukeen.
jokainen opiskelee itseään varten, valinnan vapaus kursseissa.
Mukavasti vaihtelua.
Opintoja voi muokata paljon juuri omanlaisekseen.
Hyvä ilmapiiri, paljon uusia ystäviä, tulevaisuudensuunnitelmat selkiytyneet
Hyvät opettajat ja joustavuus.
hyvä, rento ilmapiiri, mutta ei kuitenkaan mene liian löysäilyksi
Savonlinnan lyseon lukioKolmannen vuosikurssin päättökysely 2015-201610.2.2016