Savonlinnan lyseon lukio on Savonlinnan keskustassa sijaitseva lukio, jossa voi opiskella yleislinjalla tai urheilulinjalla.
Lyseolainen kohtaa jokaisen yhteisössä työskentelevän ystävällisesti ja on avoin, kunnioittava sekä vieraanvarainen yhteistyökumppaneita ja vierailijoita kohtaan.
Lyseolainen huomioi kaikki yhteisössä työskentelevät käyttäytymällä hyvin ja noudattamalla koulun yhteisiä pelisääntöjä. Lyseolainen pitää huolta omasta hyvinvoinnista ja huolehtii myös opiskeluympäristön viihtyvyydestä ja siisteydestä. Lyseolainen voi luottaa työnsä ja oman työpanoksensa arvostamiseen,
Lyseolainen on yhteistyökykyinen ja kannustava toisia ihmisiä kohtaan. Toisten mielipiteitä kuunnellaan ja arvostetaan ja ketään ei jätetä yksin! Yhteistyö koetaan voimavarana ja rikkautena.
Lyseolaisella on halu oppia ja kehittyä ja omaa oppimista edistetään kokeilemalla erilaisia oppimistekniikoita. Lyseolainen oppii muuallakin kuin koulussa. Lyseossa oppiminen ei ole vain opiskelijan etuoikeus, vaan yhteisössä jokainen oppii sekä tietoja että taitoja, ja myös yhteisö oppii. Itsensä kehittäminen nähdään mahdollisuutena ja sen eteen ollaan valmiita tekemään töitä ja ponnistelemaan. Opettaja lisäkouluttautuu, ja se tehdään mahdolliseksi.
Lyseolaisella on hyvä työmoraali ja se tarkoittaa määrätietoista ja tavoitteellista työskentelyä sekä vastoinkäymisten sietämistä. Oppitunneilla työskennellään ahkerasti, läksyt tehdään huolellisesti ja kokeisiin valmistaudutaan hyvin. Lyseolainen ei vähättele omaa tekemistään vaan arvostaa työtään, itseään ja muita.
Lyseolaisella on ennakkoluuloton asenne uusia ihmisiä ja asioita kohtaan. Lyseolainen ei pelkää uusia haasteita tai epäonnistumista, vaan kokeilee rohkeasti. Lyseolainen uskaltaa olla oma aito itsensä. On myös lupa mokata!
Lyseon lukio
Kirkkokatu 1, 57100 SAVONLINNA
Koulusihteeri
Tuija Miettinen
puh. 044 417 4506
Sähköpostit:
etunimi.sukunimi@savonlinna.fi